ON AIKA MUUTOKSEN !

ON AIKA MUUTOKSEN !

TÄSSÄ EHDOKAS, JOKA ON PERIKSIANTAMATON!

Lue miehen oikeustaistelusta!

Huom. Sivustolle päivitetään lokakuun viidenteen päivään mennessä Marko Lindin TARKENNETTU VAALIOHJELMA! Tulethan silloin uudestaan?

SIVUJEN SISÄLTÖ:

VAALIOHJELMA

ÄÄNESTÄ

ÄLÄ OLE PROPAGANDAN UHRI

 

IKKP

 

Syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria on ainakin 65 000, sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes laskee. Määrä kasvaa vuosittain noin tuhannella

Työelämästä syrjäytynyt aiheuttaa valtiontalouden tarkastusviraston mukaan yhteiskunnalle 60-vuotispäiväänsä mennessä yli miljoonan euron kustannukset pelkkinä menetettyinä verotuloina.

 

Suomessa on 393 000 yli 75-vuotiasta. Vuoteen 2020 mennessä 75-vuotta täyttäneitä on 505 000. Ikäihmisten hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää kunnilta tietoista vanhuspolitiikkaa ja sitoutumista jo valtuustotasolta. Ikäihmiset tarvitsevat tietoa toimeentulosta, asumisesta ja elinympäristöstä, liikennejärjestelyistä, arkipalveluista, harrastuksista ja kulttuurista. Keskeisiä sosiaali- ja terveyspalveluja ovat omaishoidon tuki, kotihoito ja tukipalvelut, asumispalvelut sekä laitoshoito.

Oma koti, asuinalue, lähipalvelut ja liikenneyhteydet ovat tärkeä osa ihmisen jokapäiväistä elämää. Erityisen merkittäviä elinympäristön ominaisuudet ovat silloin, kun ihmisen toimintakyky on tavalla tai toisella alentunut esimerkiksi sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi.

 

Kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien kehittäminen ei saa jäädä irralliseksi, erilaisten yksittäisten toimenpiteiden koosteeksi. Osallistuminen tulisi nähdä osana kunnan johtamisjärjestelmää. Osallisuustavoitteiden asettaminen ja asetettujen tavoitteiden seuranta on saatava osaksi valtuuston vuosittaista toimintaa.

Venäläiset ja virolaiset ovat hyvin koulutettuja, lähes 90 prosentilla on vähintään keskiasteen tutkinto. Vastaavantasoinen tutkinto on noin 70 prosentilla suomalaisista.

Rotusyrjintä on yleisin rasistinen käytäntö. Se merkitsee tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien suosimista tai johonkin tiettyyn rotuun tai etniseen ryhmään kuuluvien syrjintää esimerkiksi työelämässä, oikeudenkäytössä, julkisissa palveluissa tai asunnonvuokrauksessa.

Etnisin perustein tapahtuva syrjintä on Suomessa kielletty muun muassa perustuslaissa ja tuoreessa yhdenvertaisuuslaissa

 

Ilmasto on onneksemme pysynyt melko vakaana viime jääkaudesta lähtien. Lisääntyvien kasvihuonekaasujen myötä ilmasto kuitenkin uhkaa muuttua ja näin vaikuttaa luonnon, eläinten ja ihmisten hyvinvointiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Jollei pikaisiin toimiin ryhdytä, ilmastonmuutos johtaa esimerkiksi vesipulaan sekä tartuntatautien ja rajujen sääilmiöiden lisääntymiseen. On aika muuttaa tapoja, ei ilmastoa!

Harmaa talous on yhä suurempi ongelma Suomessa. Sen määrä on viimeisimmän arvion mukaan jo viisi miljardia euroa. Verotulojen menetys on jopa 2,5 miljardia euroa.
 

Leipäjonot ovat edelleenkin arkitodellisuutta ja työttömyysluvut korkeita. Monet elää kituuttavat aivan mitättömän perusturvan varassa ja on ihme, että he yleensä tulevat jotenkuten toimeen. Kansantulomme ei ole jakautunut tasapuolisesti kaikille, vaan palkkaerot ovat kasvaneet. Vain 1/3 kansastamme ansaitsee keskitasoa paremmin. Suurimmalla osalla tulot ovat keskitason alapuolella tai juuri sen tuntumassa. Puheet hyvinvoinnin tasaisesta jakautumisesta ovat perusteettomia.

On ihmisarvoa loukkaavaa, että joittenkin pitää elättää itsensä seisomalla leipäjonoissa kerjäämässä ruokaa. Se on kansallinen häpeä ja kasvupohja katkeruudelle.

Avustustyöntekijät ja vapaaehtoiset kiistävät jyrkästi, että apua haettaisiin nyt entistä helpommin säästöjen toivossa tai ahneudesta. Heidän mukaansa tarve on todellinen: korvauksia ja etuuksia on supistettu samalla kun elinkustannukset pääkaupunkiseudulla ovat nousseet.

 

 

 Huom. ANNA SIVUSTON RAUHASSA LATAUTUA!


KIITOS ÄÄNESTÄJILLENI

Kiitän vilpittömästi kaikkia äänestäjiäni luottamuksesta vuoden 2008 syksyn kunnallisvaaleissa. Kevään 2008 lehdistön kielteinen julkisuuskuva kohdistettuna minuun sekä internetpalstan (suomi24/Imatra) törkeät sekä valheelliset kirjoitukset minusta ja perheestäni  huomioon ottaen olen tyytyväinen äänimäärääni (86). Palaan poliittisiin kuvioihin vuoden 2012 kunnallisvaaleissa yrittäen koota ryhmään (IKKP) innokkaita, politiikasta kiinnostuneita ehdokkaita. Jos siis koet itsesi sellaiseksi, ollaan yhteyksissä.

27.10.2008

Marko Lind

ikkp@suomi24.fi

Gsm: 050-5680030


VAALIOHJELMA

* Vaaleissa ei tule asettua ehdolle, jos ei ole syventynyt asioihin! Minä olen ja siksi pyydän: LUE VAALIOHJELMANI HUOLELLISESTI. Mielelläni vastaan kysymyksiin ja siksi ota rohkeasti yhteyttä, mikäli tarvetta ilmenee. MINÄ AION PÄÄSTÄ VALTUUSTOON AJAMAAN JUURI SINUN ASIOITASI JA YHTEISTYÖLLÄ ME ONNISTUMME. Sinä annat äänelläsi valtakirjan ja minä teen kaikkeni Valtuustossa AJAAKSENI JUURI SINUN ASIOITASI! Jos pääsen Valtuustoon, lupaan mullistaa Imatralaisen politiikan ja TEEN SEN JUURI SINUN TAKIASI! Yksinkertaisen helppoa, sillä minulla on rohkeutta ja kykyjä tehdä niin. Tiedätkö miksi? Koska vähäosaisten asioiden ajaminen on minulle KUTSUMUS, ei ansiotyö.


Klikkaa alla olevaa valikkoa!

ESITTELYSSÄ UUTUUSKIRJA + TUBLA-ALENNUS

Kirjaa saatavana:

Careliana Imatra, Kukka ja Lahjakauppa "Mansikkalan Kukka"

Huom. Kirjaa voi lainata myös Imatran kaupungin Pääkirjastosta!

PARISUHTEEN MERKITYSTÄ EI TULE KOSKAAN ALIARVIOIDA POLIITTISESSA PÄÄTÖKSENTEOSSA!

ENSISIJAISESTI PERHEEMME SYDÄMELLÄ  LAPSIPERHEET (LAPSET JA NUORET SEKÄ TIETYSTI VANHEMMAT) , JA KOSKA TIEDÄMME TULEVAMME JOSKUS ITSEKIN VANHOIKSI, TIETYSTI MYÖS VANHUKSET. IHMINEN KOKONAISUUDESSAAN, LAPSESTA- VANHUKSEEN!

Saatat ajatella, että eivätkö nämä olekaan Marko Lindin vaalisivut, KYLLÄ OVAT! Mutta tietäähän jokainen, että "vaikka mies on perheen pää, hyvä vaimo kääntää miehensä pään" ja jokaisen "miehen takaa löytyy nainen", tai ainakin tulisi löytyä!

VIETIMME 19-VUOTIS HÄÄPÄIVÄÄMME: KATSO KOOSTE!

(Marko & Armi )


TEE VAALITYÖTÄ: TULOSTA MARKO LINDIN VAALIJULISTE

Vie linja-autopysäkeille, kerrostalojen ilmoitustauluille, kauppoihin ja jaa ystävillesi!

MARKO LINDIN VAALIMAINOS (A4)

Huom. Imatralaisille kirjasta 20 euron alennus, mikäli ostavat kirjan ennen viimeistä vaalipäivää. Kirja kovakantinen, n. 100-sivuinen. Kirjan normaalihinta 45 euroa, NYT IMATRALAISILLE vain 25 euroa. Kirjaa tarkoitus saada lukemattomiin Imatralaisiin yrityksiin, josta kirja on helppo poimia mukaan. Omaelämänkerrassaan Marko Lind raottaa vähän salaperäisyyden verhoa, joka tämän persoonallisen ja "räväkkään" poliitikon ympärille on muodostunut. Klikkaamalla yllä olevaa esittelybanneria kirjasta, tilaamalla kirjan joko King & Rose Production Oy:n kautta postitse tai ostamalla kirjan suoraan jostakin imatralaisesta yrityksestä, saat tietää totuuden miehestä, joka Imatralla jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan. Tutustu Bannerin kautta kirjaesittelyyn!

IMATRALAISILLE KIRJAN TILAAJILLE EXTRA-BONUS: LUE!


KATSO JA KUUNTELE VAALIPUHE!

(Myspace)

VÄHÄN LAADULLISESTI HUONOMPI VERSIO

(Youtube)

Imatran Kristillisen Romaniyhdistys Ry:n Puheenjohtaja

http://www.ikry.net

Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho Ry: Päätoimittaja

http://www.kaakkoissuomenajokoirakerho.com

Levy-yhtiö / Ohjelmatoimisto King & Rose Production Oy:n Toimitusjohtaja

http://www.kingrose.org

 

KÄYNTIKORTTI


SAAVUTUKSET VIIME VALTUUSTOKAUDELLA:

http://www.voittajakennel.com/web/POLITIIKKA%20WEB-SIVUT/POLITIIKKA33.htm

http://www.voittajakennel.com/web/POLITIIKKA%20WEB-SIVUT/POLITIIKKA32.htm


LUE MARKO LINDIN KANNANOTTOJA, JOTKA KIRJOITETTU VIIME VALTUUSTOKAUDEN AIKANA:

http://www.voittajakennel.com/web/POLITIIKKA%20WEB-SIVUT/POLITIIKKA5.htm


Vaikka tämä Imatran kiistellyin persoona ei esittelyjä kaipaakaan, esittelemme Hänet silti:

Taiteilijanimeltään: The King

 

Tsekkaa alla olevalta sivulta videobanneri!

http://www.myspace.com/etelakarjala

Youtubesta: (hakusanalla Marko Lind)
http://www.youtube.com/watch?v=exTs8hlfhyM

Levy-yhtiö / Ohjelmatoimisto

King & Rose Production Oy

NOVELLI: VALHEESEEN RAKENNETTU RAKKAUS

 

TYÖN ALLA KIRJA: TESTAMENTTI RAKKAUDELLE LUE!

(Lue kirjan Johdanto, kirja ilmestyy sopivasti joulumarkkinoille)

INFOA KIRJASTA TESTAMENTTI RAKKAUDELLE:

- kovakantinen (n.80-100 sivua)

- romanttinen kirjallisuus / The Kingin omaelämänkerta

- myyntihinta 45 euroa

- ilmestyy joulumarkkinoille


JOKAISELLE KAUPUNKILAISELLE TAATTAVA

ON AIKA MUUTOKSEN !

Tyytymättömyys poliittiseen asioiden hoitoon kaupungissamme lisääntyy asukkaiden keskuudessa. Valtapuolueet myötäilevät poliittisessa päätöksenteossa toisiaan eikä kenelläkään ole toisistaan eriävää vaaliohjelmaa jota käytännössä yrittäisivät peräänkuuluttaa imatralaisessa politiikassa. Kukaan puolueista ei ole pienen ihmisen asialla eikä valtuustossa aloitteita heidän puolesta kuluvana kautena ole tehty montakaan jos yhtään. Imatralaiset vallalla olevat poliitikot ajavat kylmästi vain omia etujaan, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, ja se on näkynyt käytännössä mm. peruspalveluiden karsimisena, koulupuolen säästöissä, yhä lisääntyvänä lasten ja nuorten pahoinvointina, alkoholismin ja mielenterveysongelmien kasvuna työttömyyden seurauksena, sekä pätkätöinä unohtamatta, että rikostilastoissakin Imatra on maamme kärkipäässä! Ongelma kaupungin sisäisessä organisaatiossa on tullut esille huonona työilmapiirinä päästen aina lehtien palstoille asti. Sisäinen organisaatio riitelee: oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee, poliitikot myötäilevät virkamiehiä, onhan moni heistä työsuhteessa kaupungin alaisuudessa, eivätkä uskalla / tahdo rohkeasti nostaa ongelmia esille saadakseen niihin parannusta ja kaikki tämä on johtanut siihen, että Vuoksen varrella asuva yhä vähenevä kansa on joutunut kohtuuttoman taakan kantajaksi. Imatra voi pahoin jopa niin, että on päässyt valtakunnalliseen mediaan varsin negatiivisessa sävyssä. Eikä se ole mikään ihme, sillä tämän hetken valtuutetuista valtaosa saa leipänsä kaupungin palveluksessa!

Lue poliittinen valta v.2004 vaalien jälkeen

(Imatralainen- lehti 13.maaliskuuta 2008) Viime vuonna kaupunki teki melkein 2,7 miljoonaa euroa enemmän tappiota, kuin alun perin oli suunniteltu. Tilikauden alijäämä oli lähes neljä miljoonaa euroa. Tällä tahdilla muinoin vallinneilta hyviltä vuosilta kertynyt ylijäämä on loppu alle kolmessa vuodessa. Sen jälkeen Imatra on valtion holhouksessa!

Työttömyystilastoja on yritetty epätoivoisesti kaunistaa pakottamalla työttöminä olevia kaupunkilaisiamme erilaisille kursseille, mutta se ei käytännössä ole tarjonnut työtä josta saisi normaali palkkaa, vaan lähinnäkin pakkotyötä ilman ripaustakaan inhimillisyyttä. On syntynyt työssäkäyvien köyhien joukko, joka joutuu asioimaan sosiaalitoimistossa saaden elämään välttämättömät tarpeensa toimeentulotuen muodossa. Monilta imatralaisilta on viety oikeus ihmisarvoiseen elämään, leipäjonot kasvavat erilaisten organisaatioiden jakaessa avustuskassejaan ja kaikesta tästä kiitos kuuluu poliittiselle valtakoneistolle joka jyrää heikommat alleen!

Imatralaiset kokevat jääneensä poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle eikä se ole mikään ihme, onhan vallalla oleva poliittinen järjestelmä sisäänpäin kääntynyt eikä salli keskustelua poliittisista asioista. Avoin keskustelu poliittisista päätöksistä, jossa kaupunkilaisillemme annettaisiin laajamittaisesti mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin, on tällä hetkellä lähes mahdotonta. Tietoa poliittisten päätösten perusteista ja aineistoa ennen päätösten tekemistä eivät aina koe saavansa edes kaikki luottamusmiehet. Poliittinen valta Imatralla on vain muutamien käsissä suurimman osan poliitikoista vain pelkurimaisesti myötäillessä jo lähes valmiiksi tehtyjä päätöksiä. Vallalla oleva poliittinen koneisto virkamiehineen salaa selvästi jotakin ja siksi julkista keskustelua asioista ei sallita! Virkamiehet ja valtaosa poliitikoista vetävät yhtä köyttä ja onko se mikään ihme kun tiedossa on monien valtuutettujen työnantajat!

Rahaa kaupungilla olisi, mikäli sitä budjetoitaisiin oikein! Valtuutettujen rahankäyttö suhteessa budjettiin on verrattavissa liukkaaseen saippuaan: kukaan ei tunnu saavan siitä hyvää otetta! Kouluja lakkautetaan ja perusterveydenhuolto on lamassa! Kuitenkin samanaikaisesti rakennetaan mitä ylväimpiä puistoja ja investoidaan erilaisiin turhiin kohteisiin lasten, nuorten, työttömien, sairaiden, vammaisten ja vanhusten kustannuksella. Ei siis mikään ihme, että Imatra on muuttotappiopaikkakunta!

Kaksoiskaupunki Imatra - Svetogorsk on niellyt rahaa antamatta kuitenkaan Imatralaisille mitään hyötyä. Tätä mieltä ovat useimmat Imatralaiset ainakin asennebarometrin mukaan (Uutisvuoksi 16.03.2008). Enemmistö Imatralaisista kokee, että kaksoiskaupungin ylläpitäminen syö Imatran kaupungin varoja vain Svetogorskin hyötyessä siitä. Imatralaisten tulee saada hankkeesta sellaista etua, jota oma kaupunki ei pysty yksin tarjoamaan!

Kaupungin tulee panostaa tulevaisuudessa VAIN sellaisiin hankkeisiin, joista TODELLISUUDESSA on Imatralaisille hyötyä. Tähän mennessä poliittinen valtakoneisto on rahankäytössään ollut vähintäänkin huolimaton ja selkeät visiot siitä, mikä on Imatralaisille parasta ovat puuttuneet. Kun rahaa laitetaan vääriin kohteisiin lähes olemattomilla perusteilla sen enempää kyselemättä Imatralaisten mielipidettä, on se johtanut siihen, että esim. peruspalvelumme ovat kaupungissamme täysin retuperällä!

Poliittinen järjestelmä on sekaisin, mutta ikään kuin se ei riittäisi, Imatralla vihataan rajantakaisia naapureitamme jopa siinä määrin, että mikäli tilanne jatkuu samaan ikävään suuntaan, kaivelee jo moni vanhus talonnurkistaan aseitaan muistellen kaihoisasti sotaa naapurimaamme kanssa. Venäjävastaisuudellaan imatralaiset rasvaavat omaa hirttoköyttään sillä ainoa pelastus kaupungillemme on kannattava kauppa rajanaapureidemme kanssa! Jo nyt lukemattomat yrityksemme hyötyvät rajantakaisesta turismista ja mikäli  kaupunkimme panostaa yrittäjyyteen samanaikaisesti kitkien venäläisiä kohtaan esiintyvää rasismia Imatra vaurastuu kaupankäynnillä venäläisten kanssa. Meillä ei ole varaa suhtautua vihamielisesti mihinkään kulttuureihin, vaan hyötymään mahdollisuuksista, joita eri kulttuurit tarjoavat!

Venäläiset jakavat kaupungissamme mielipiteet, osa on puolesta ja osa on vastaan. Me uskallamme rohkeasti ajaa rajanaapureidemme asioita, edistää turismia sekä tukea täällä asuvien oikeuksia. Heille kuuluu samat oikeudet kuin muillekin kansalaisille kaupungissamme. Taistelemme myös tehokkaasti venäläisiä kohtaan esiintyvää rasismia vastaan poliittisessa päätöksenteossa. Tontteja rajantakaisille naapureille tulee myydä vain, jos he sitoutuvat tulemaan asumaan vakituisesti kaupunkiimme. MUTTA, venäläisten asiaa ei saa ajaa Imatralaisten kustannuksella!

Poliittinen valtajärjestelmä on törkeästi nostanut rajantakaiset naapurimme ykkössijalle imatralaisten jäädessä kakkoseksi. Tällä toiminnallaan poliittinen vallalla oleva järjestelmä on lisännyt kaupungissamme venäläisvastaisuutta ja hyvin perustellusti voisi väittää, että täten myös lietsonut rasismia.

Kunnioitan sotaveteraaneja, tahdon ajaa heidän asiaansa, mutta Imatra ei saa elää menneessä vaan kohdistaa katseensa tulevaisuuteen globalisoituvassa maailmassa. Eri kulttuurit eivät saa olla uhka, vaan voimavara, jota kaupunkimme tulee osata hyödyntää.

Yrittäjyyttä Imatralla on tuettava kaikin mahdollisin keinoin! Uudet yritykset luovat työpaikkoja kartuttaen kaupungin kassaa muuttaen samanaikaisesti tappiollisen muuttovirran kaupungillemme edulliseen suuntaan. Mitä enemmän menestyviä yrityksiä, sitä enemmän turismia sekä kauppaa joka tuo mukanaan veroja maksavia asukkaita. Imatra on täysin riippuvainen yrittäjyydestä ja siksi sitä ei poliittisessa päätöksenteossa saa vähätellä! Venäjän rajanaapurina yrityksiemme menestykseen vaikuttaa rajantakainen turismi jota on osattava hyödyntää oikein.

Yrittäjyys on monesti myös ainoa vaihtoehto pitkäaikaistyöttömille, koska usein heidän koulutuspohjansa tai työkokemuksensa ei avaa ovia työmarkkinoille. Pitkäaikaistyöttömiä pitää tukea yrittäjyyteen kaikin mahdollisin keinoin.

 

ON AIKA MUUTOKSEN !

ON AIKA MUUTOKSEN !


 

ON AIKA MUUTOKSEN !

ikkp@suomi24.fi

Imatran ketään kumartamaton poliitikko

MARKO LIND

TÄRKEÄT ARVOT:

TASA- ARVOISUUS

TYÖTTÖMÄT

OPISKELIJAT

TOIMEENTULOTUKIASIAKKAAT

LAPSIPERHEET

YKSINHUOLTAJAT

LAPSET

NUORET

PERUSPALVELUT

YRITTÄJYYS

VENÄLÄISTEN MAAHANMUUTTAJIEN ASEMA KAUPUNGISSAMME

TURISMI

MONIKULTTUURISUUS

VÄHÄOSAISET LAPSISTA VANHUKSIIN

KOIRAHARRASTAJAT

ILMASTONMUUTOS

AVOINTA KESKUSTELUA SUOSIVA POLITIIKKA

 

LUPAAN  TEHDÄ IMATRALLA ROHKEAA  POLITIIKKAA AJAEN PIENEN IHMISEN ASIAA.

 

Mikäli annat äänesi Marko Lindille, hän lupaa mullistaa imatralaisen politiikan, eikä vain lupaa, vaan varmasti tekee sen. Kaikki hänet tuntevat tuskin sitä epäilevätkään...

 

 

IKKP

6 § 2 momentti sanoo: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

 

Työ on länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa sosiaalinen asema ja yhteiskunnallisen arvostuksen tärkeimpiä mittareita. Se tarjoaa erilaisia yhteisöllisiä arvoja ja identiteetin rakennuspuita: taloudellisen turvan, sosiaalisen yhteisön jäsenyyden ja arvostuksen, selkeän elämänrytmin, mahdollisuuden kokea ammatillisia haasteita ja onnistumisia sekä pitää yllä ja parantaa ammatillista osaamista. Työn kautta ihminen saa kasvot, joiden kautta hän tulee näkyväksi itselle ja yhteisölle, jonka jäsen hän on.

Työttömäksi jääminen järkyttää taloudellisen toimeentulon lisäksi, myös koko sitä perustaa, jolle oma identiteetti ja olemassaolo on rakennettu. Pitkään jatkunut taloudellinen epävarmuus ja sosiaaliset paineet ilmenevät työttömien kokemassa stressissä ahdistuksena ja henkisenä pahoinvointina. Yksi stressiä ja henkistä uupumusta aiheuttava tilanne on työnhaku, jossa työtön joutuu toistuvasti asettamaan itsensä alttiiksi arvioinnille, karsinnalle ja hylkäämiselle

STTK-Opiskelijat vaatii lisäresursseja opiskelijoiden henkisen hyvinvoinnin tukemiseen. Järjestön mukaan oppilaitoksiin tarvittaisiin lisää terveydenhoitajia, kuraattoreita, psykologeja ja sosionomeja.
-  Opiskelijoiden jaksamisongelmat ovat yleistyneet runsaasti, mutta opiskelijoiden mahdollisuudet saada apua ovat vähäisiä. Lisäämällä hyvinvointi- ja mielenterveysalan henkilöstöä ja moniammatillista yhteistyötä päästäisiin ennaltaehkäisemään ongelmia jo varhaisessa vaiheessa.

Myös Stakesin tuore tutkimus kertoo kouluterveydenhuollon heikosta tolasta. Kouluterveydenhuolto järjestetään harvassa paikassa kansallisten suositusten mukaisesti. Lain mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista.
- Suunnitelmissa mainitut asiat täytyy toteuttaa käytännössä ja tulosten tulee myös näkyä.

Yritysmyönteisen ilmapiirin aikaansaaminen. On vahvistettava yrittämiselle myönteisiä asenteita. On lisättävä kansalaisten yritystuntemusta. On annettava nuorille yrittämisen perustiedot jo koulussa.
 

Yritysten elinkaaresta huolehtiminen. Uusia yrityksiä tarvitaan. Niiden perustaminen on tehtävä yksinkertaiseksi. Kansalaisia, varsinkin nuoria, on kannustettava keksimään yritysideoita ja rohkaistava hyödyntämään niitä.


 

Alkoholiongelmaisten vanhempien lapset joutuvat usein aikuisten ongelmien ja ympäristön pilkan kantajiksi. Suomalaiseen arkiajatteluun kuuluu vahva usko siihen, että juoppojen lapsista tulee juoppoja.

Meidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että lapsi on syytön vanhempiensa tekoihin ja että syrjivällä käytöksellä olemme itse ajamassa lapsia entistä vaikeampaan tilanteeseen. Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että lapset ovat vaikeissa olosuhteissa elämisen mestareita, joustavia ja kekseliäitä toimijoita. Kun joku tukee ja auttaa lasta edes vähän, on lapsella edes jokin positiivinen tukipilari elämässään.

Huono-osaisuuteen liittyy työttömyyttä, puutteellista asumista alhainen koulutustaso, ikääntymistä, sairautta, päihdeongelmaa, perheettömyyttä, ihmissuhteiden vähäisyyttä ja niukkoja harrastusmahdollisuuksia.